Päiväkirja-11 osa 2

back
up
next

 

Uutisia
Etusivu
Päiväkirjat
Koirat
Pentuja
Pentueet
Champion
Jalostukseen
Historiaa
Foto
Faktaa
Guestbook
Sivuhakemisto
Contact

29.12.2011

Joulukuussa on päiväkirjan kirjoittaminen jäänyt toiselle sijalle. Jahtikausi lähenee loppuaan.

Kaatoja saatu kaikille jahdissa olleille koirille. Mialle, Nooralle ja Linnealle. Koiriemme ajosta on ammuttu kahdeksan metsästysseuramme 17:sta kauriista.

17.12.2011 Söta Sexiga Sussille ajosta ammuttu ensimmäinen peurapukki.

09.12.-12.12.2011

Madde on muuttanut uuteen kotiinsa Kemiöön. Madden nykyinen emännällä, Ancilla, on ollut mäyräkoita jo silloin kun minä olen opiskellut kansakoulun alaluokalla.

Ölliellä oli juoksut ja kävimme sulhasilla Ruotsin puolella. Valitettavasti ei  sulholta homma hoitunut joten pentuja ei ole Öllielle tulossa ennekuin vasta syksyllä.

30.11.2011

Kahden viime viikon ajalta on monenlaisia uutisia.. Madde on siirtynyt "sairasosastolta" muun lauman pariin. Eli sohvalla lököttelee taas neljä mäyräkoiraa.(kuvassa kotimäykyt Madde, Rut, Linnea ja Noora sekä sijoitusnarttu Mia)

 Maddelle haetaan uutta kotia. Selkäleikkauksen läpikäyneenä saa Madde jäädä "eläkkeelle" metsästys ja äitiys uraltaan.

Kennelissä on uusi Ruotsin tuonti narttu Öllmans Öllie. Öllie asuu sijoituksessa Espoossa O-pentueen Oilin kaverina. Öllielle on suunnitteilla pentuja kevääksi.

Mia ja Noora starttasivat ajokokeissa. Molemmille jäi tällä kertaa tulokseksi kolmonen, mutta tuloshan sekin on. Myös Mialle on suunnitteilla pentuja.

Metsässäkin ollaan oltu. Isäntä saanut kaadot sekä Linnealle että Nooralle.

Öllmans Öllie/

Öllie ja Öllien järjestämät kengät.

11.-15.11.2011 Metsästystä ja kokeita

Ruokaa??? Sussi, Sally, Noora, Linnea, Lotta ja "Rut"

Kolme peräkkäistä metsäpäivää perjantaista sunnuntaihin.

Leena ja Harri rantautuivat perjantai-yöllä  (Lotan & Sussin emäntä ja isäntä)

 

Aamulla Sussi aloitti ajot, sen jälkeen oli Lotan vuoro. Saalis ei vaan tullut haulikon kantomatkan päähän.

 

Lauantaina saalistimme Ekön saaressa. tuloksena kaksi kauris pukkia. Ajossa olivat Mia ja, Noora. Valitettavasti osa eläimistä uivat toisiin saariin.

 

Sunnuntaina jahdattiin Bergön saarella. Sussi aloitti päivän jonka jälkeen  Mia ajeli kolme hienoa ajoa. Kauriit kierisivät passimiehet joten saalista ei saatu. Nooran eläin meni kerralla liian kauas joten sitäkään ei päästy ampumaan

 

Maanantaina oli lepopäivä. Tiistaina Harri starttasi Sussin kanssa koiran ensimmäisessä kokeessa tuloksella  MÄAJ 3.

Sussi lepää kokeen jälkeen.                Saaristolaiskuljetus>>

Saalis & saalistajat.

05.-06.11.2011

Sijoitusnartut Mia ja Sally starttasivat ensimmäisissä ajokokeissaan. Keskeytin Mian kokeen, joten tulos -. Ominaisuuspisteitä 26,5 mutta ajominuutteja vain 17 ja 22. Mian pitäisi saada lisää kuntoa ja päästä metsälle jos tuloksia aikoo saada.

Sallylle sen sijaan olisi kokeen tuomari halunnut antaa ykkösen, mutta lyhyemmästä ajosta jäi puuttumaan yksi minuutti, pidemmässä oli 6 minuuttia ylitse minimin. Ilman maasto-opasta emme päässeet perässä kallioisessa soisessa maastossa, joten emme kuulleet kaikkea ajoa. Ylituomari voi halutessaan poiketa minimi minuuteista. Kokeen ylituomarina oli Asmund Sunberg. Sally sai tulokseksi  MÄAJ 2.

4.11.2011

"Koira puisto" saaressa juoksentelemassa.

Sisarukset Mia, Sally ja Sussi olivat mukana omien koirien Nooran, Linnean ja Rut:n lisäksi.

30.10.2011

Käväisimme Seinäjoen kansainvälisessä näyttelyssä. Kaikki koirat saivat arvosanoiksi erinomainen. Noora, "Veksu" ja 10 v "mamma-Rut" (Freckle-Face Calibra) myös SA.n. Rut kilpaili veteraani luokassa ja arvostelussa lukee 10 vuotias superkunnossa!

25.10.2011

Jahdissa Eckerössä.

Simon & Mia                                                           Sami & Sally

20.10.2011

Linnean pentu sijoitusnarttu Titta tuli viikoksi laumamme jäseneksi. Titta vietiin saareen oppimaan saaristolaiskoiran tavoille.

Hollolan hajut peittyivät Ahvenanmaan hauenraatoparfyymin alle Titan kieriskeltyä sen päällä

07.10.2011

Tiistai 05.10.2011 oli yksi sellaisista päivistä mitä ei toivoisi kenellekään. Ruotsintuoti koiramme Mikkels Madam sai mäyräkoirahalvauksen. Madde on nyt leikattu eläinsairaala Aistissa. Leikkaus onnistui ilman komplikaatioita ja nyt odottelemme miten tässä käy.

Surullisten päivien keskellä on ihanaa huomata miten koiran sairastuessa auttavia käsiä löytyy. Kiitos Oilin perheelle koko "perheen" majoituksesta, "Mauran" emännälle Karoliinalle henkisestä tuesta, kahvista ja eväistä keskellä yötä, Lotan & Sussin emännälle Leenalle ja muille apua tarjonneille.

Madde on selkäkuvattu aikaisemmin (Suomenmäyräkoiraliiton toivomus että kaikki jalostukseen käytettävät koirat kuvattaisiin). Koiria joilla on yli 5 kalkkeutumaa ei pitäisi käyttää jalostukseen. Maddella niitä oli vain kaksi. Koiran leikkaannut kirurgi ei näe kalkkeutumien ja halvauksen kulkevan käsikädessä.

25.09.2011

Kolme kasvattia

avanneet ajokoekauden seuraavilla tuloksilla:

Svindyra Sven-Erik "Veksu" MÄAJ 1. (kuvassa)

Jam Jam Jenni  "Siiri"   MÄAJ 1:n

Krutgubben Kurt "Nuusku"  MÄAJ 3:n

16.-18.09.2011 Kuusamo

Sussin & Lotan perheessä asuu myös kaksi gordonsetteriä, Capri ja Hilla. Pääsimme viikonlopuksi tutustumaan seisovan lintukoiran työskentelyyn Kuusamoon.

Lintuja nähtiin ja saalista saatiin.

Ihana viikonloppu hyvässä seurassa.

Kiitos Leena ja Harri

 

07.09.2011

V-pentueen Ville kävi kylässä. Kyllä sitä painittiinkin. Ville on pojista tummempi.

Madde osallistui penukoiden leikkiin.

05.09.2011

Valtsu ja minä kävimme saalistusretkellä. Metsästä löytyy muutakin syötävää kuin riistaa.

Valtsu, Valter on vielä omaa kotia vailla. Kuvassa iso-äiti saa pusuja lapsenlapsilta, Valtsulta ja Ronjalta

01.09.2011

Jahtokauden harjoittelu voi alkaa myös Ahvenanmaalla ja alkoi myös.

Kuvissa: Sally, Noora ja Miika

31.08.2011

Kuin kolme marjaa, vasemmalta oikealle Äiti "Rut" sekä tyttäret Linnea ja Noora

27.-29.08.2011 Katrineholm - Gotland

Elokuun viimeinen reissu sisälsi jälkikokeita ja kaksi Intti näyttelyä. Reissussa Leena ja minä sekä koirat Linnea, Noora, Ronja, Sussi ja "Veksu".

Söta Sexiga Sussi ja "Veksu" (Svindyra SvenErik) saivat jälkivalion arvoon tarvittavat kolmannet ykköstulokset joten molemilla on nyt titteli SE JVA.

Jälkituomari Annelie opasti meitä miten jälkinarua kannattaa pitää. Kuvassa Leena harjoittelee ja minä toimin koirana.

Kokeiden jälkeen matka jatkui kohti Gotlantia. Saavuimme perille myöhään illalla ja onneksi ei mäyräkoirien kehät

alkaneet aikaisin aamulla joten vältyimme aikaiselta herätykseltä.

"Veksu"                                 Sussi                              Linnea

Ronja                                       Noora

Lauantaina oli hyvä näyttely ilma. Ei liian kuuma eikä kylmä.

Kaikki koirat saivat arvosteluksi excellent.

"Veksu"ja Sussi käyttöluokassa ollen KÄK 2. , Ronja KÄK 3. Valioluokassa Linnea VAL 2 ja Noora VAL 1, PN 2 & vara-cacib.

 

En ollut ajatellut että koirista muodostui kasvattiryhmä.

Saimme apua kehän laidalta esittämään koiria (ryhmäsä neljä kasvattia). Tuloksena ykkönen ja kunniapalkinto.

 

Arvoimme Leenan kanssa jos jäämme odottelemaan ja osallistuisimme kasvattiryhmäkilpailuun isossa kehässä missä on kaikkien rotujen kasvattiryhmät. päätimme jäädä. Yleensä koirien esittäjät pukeutuvat samanvärisiin vaatteisiin jotta "ryhmä" näyttää yhtenäiseltä.

Ei meillä ollut samanlaisia vaatteita matkassa. Ei hätää. Poistin shortseista lahkeet ja Leena lainasi valkoista paitaani.

Emme olleet lainkaan harjoitelleet esittämistä ja nyt piti molemmilla olla kerralla kaksi koiraa. Se sujui paremmin kuin oletin. Kuvasta voisi päätellä koirien & meidän treenanneen tätä aikaisemminkin.

 

Sunnuntaina saivat muut koirat samat tulokset, Ronja sai nyt Erittäinhyvä.

Kasvattikilpailussa taas 1. ja kunniapalkinto. emme jääneet kilpailemaan loppukehiin vaan lähdimme koirien kanssa rantaan.

Mökki jossa asuimme oli kieltämättä aika primitiivinen mutta sopi meille mainiosti. koirille saatiin ulkoilutarha, grilli toimi ja

vettä sai kannettua huoltorakennuksesta. Mäyräkoiramaisesti reissuilla nukkuu yks ja toinen samassa makuupussissa.

Ronja valitsi Leenan petikaverikseen.

kuva alla: Palkintopässit ja patalaput sekä mäykyt "Veksu", Sussi, Ronja, Linnea ja Noora

lisäksi

Ludvig Lurifax "Rontti" MEJÄ kokeesta VOI 1

Onnittelut

20.-21.08.2011 Tallinnassa

Näyttelyt ja perhelomatkin voi yhdistää. Siispä me käväisimme näyttelylomalla Tallinassa Lotan & Sussin omistajien kanssa.

Näyttelyyn osallistuivat Miika, Noora ja Linnea. Mieheni Jonny ei ole innostunut näytelmistä joten kerran vuodessa saan hänetkin mukaan. Jonnya voisi kutsua onnenmaskotiksi koska hänen ollessa mukana on aina tähän mennessä koirat aina menestyneet.

Tälläkin kertaa tuotti Jonny  jälleen onnea. Tuloksena 3 cacibia, 2 sertiä, Nooralle ja Miikalle Eestin muotovalion arvot. 

Näytelmien lisäksi reissuun kuului rantapiknik, kävely vanhassa kaupungissa, sauna, grilliruokaa ja helteinen sää.

Kävimme myös ajelemassa bussilla sekä ostoksilla Super-Alkossa vaikka meistä ei tämä kauppa pahemmin kostu. Ollaan kait alkoholin väärinkäyttäjiä kun nykyään sitä ei vaan kulu.

 

Perjantaina asetuimme taloksi taloon jonka olimme vuokranneet Piritasta.

Koirien ulkoiluttaminen vähän hirvitti sillä melkein jokaisen talon pihassa oli kunnioitusta herättäviä vahtikoiria. Minua vähän pelotti jos joku aita tai portti ei pitäisikään vahtia aidan toisella puolella.

Koiranäyttelyt olivat lauantaina ja sunnuntaina. Miehet suorittivat tavaroiden roudauksen sekä toimivat maskotteina kehän laidalla.

 

Lauantaina kaikki koirat saivat arvosteluksi erinomainen. Miika & Noora saivat sertit ja cacibit ja valioituivat Eestin muotovalioiksi. Noora oli myös kaunein narttu ja vastakkaisen sukupuolen paras.

Sunnuntaina sai Miika toisen cacibin ja muut koirat arvostelun erinomainen mutta ei sen enenpää.

Olimme tyytyväisiä tuloksiin. Ehdimme ennen auringon laskua läheiselle rannalle. Koirat saivat uida, me nautimme skumpat maistellessamme paikallisia juustoja.

Samana viikonloppuna Oili ja "Macke" olivat jälkikokeissa saaden ykköstulokset. Oilista tuli nyt Ruotsin jälkivalio.

Ludvig Lurifax "Rontti" Suomennäyttelyssä PU 1 ja VSP . Onnittelut kaikille!

13.-14.08.2011

Mantereella lomalla - näyttelyturneella

Tulipa taas nähtya Suomea ja tavattu tuttuja. Reilut 1700 kilometriä lisää kertyi Primeran mittariin.

Tuloksiakin saatiin aikaiseksi. Miikasta tuli Suomen muotovalio ja Noora sai varasertin ollen paras narttu 2.

Kuten yleensäkin niin tälläkin kertaa kuului matkan kuvioihin kompistiaitausten kasaamista & purkamista, mäyräkoirien riehuntaa, karvaisia sänkykavereita (samaan sänkyyn mahtuu 2 ihmistä & 6 mäyräkoiraa), otsalamppu,  vatsakippuralla nauramista, monta kuppia kahvia ja uusia tuttuja.

Reissu lyhyesti: Torstai Tanjan luona Maskussa. Näytelmäharjoituksia, valokuvausta. Paikalla oli 13 koiraa. Pennut Valter ja Venla jäivät tässä vaiheessa pois kyydistä. Venla muutti sijoitusnartuksi Sisun kaveriksi Tanjan luo ja Valter jäi sinne reissun ajaksi hoitoon.

Perjantaina hain Leenan (Lotan ja Sussin emännän) kyytiin Artjärveltä josta suunnistimme yöksi mäykkyjen Olgan & Onnin luokse Lappeenrantaan yöksi.  Lauantaina Joensuun näyttelyn kautta yöksi Leenan tuttujen luo Venäjän rajalle josta matka jatkui Sunnuntain näytelmiin Kajaaniin.

Kajaanista Artjärvelle jossa meitä odotti kylpytynnyri kuutamon loisteessa. Maanantaina pikavisiitti Tittan luo hollaloaan josta yöksi Tanjan luo Maskuun.

 

Kiitos kasvattien omistajat kivasta viikonlopusta & avun annosta tarvitseville.

06.08.2011

Käväisimme pikaisesti Sallyn kanssa  näyttelyssä Ruotsin puolella.

Näyttelyyn oli ilmoittautunut kasvattini Macke ( Mästaren Marcus).

Kuvassa Macke tarkkailee näyttelypaikaa boxista.

Macke sai Exilent ja Sally  Very Good.

Macke & Sally

03.08.2011

Kuvattu tänä  kotimme viereistä pellolta. Enää vajaa kuukausi niin saa mäykyt antaa tälle pukille vauhtia.

02.08.2011

Olimme lauman kanssa mökillä.  8 viikkoiset pennutkin pääsivät mukaan.

 

Ville & Vidar ovat jo muuttaneet omiin koteihin.

Viveca, Venla ja Valle muuttavat loppuviikosta, mutta Vacke ja Valter ovat vielä omaa kotia vailla.

Lisää kuvia pennuista V-pentupäiväkirjassa

 

Yläkuvassa Madde kertoo pennuille "iltasatua".

Viereisessä kuvassa Linnea & Noora pistävät ranttaliksi. Ei meinannut kamera pysyä perässä.

Alakuvassa kotia vailla olevat pojat Vacke ja Valter

29.07.2011

Maddella on tassussa haava jota ei saa nuoleskella joten tuli kauluripakko.

Jotta elämä ei olisi tylsää pelaa Madde välillä jalkapalloa ihan itsekseen. Miika yritti sotkea peliä ja sekös Maddea harmitti.

Karkeakarvainen mäyräkoira Magnifika Miika

Karkeakarvainen mäyräkoira Magnifika Miika

Pihalla liikui muitakin liehukorvia.

17.07.2011

Playadel Bergs Mästaren Marcus kävi kylässä.  Pika trimmauksen jäljiltä komea 2,5 vuotias jäpä

Dachshund wire haired, Playadel Bergs Mästaren Marcus

14.07.2011

Siesta kotirappusilla & kähinää pentu-aitauksessa.

V-pennuista on vielä vapaana 1 tyti ja 2 poikaa. Pennut ovat luovutusikäisiä kahden viikon kuluttua.

Karkeakarvaisen mäyräkoiran pentuja, V-pentue 2011

ylös

10.-11.2011

Mia, Madde, Noora, Linnea & Rut päivällisellä

 

Kylässä kävi PB mäykyt Lotta ja Sussi perheineen.

 

Saaristolaiskoiria kun ollaan niin vieraat viedään sään salliessa tietenkin saareen. Seitsemän mäyräkoiraa saivat nauttia vuorokauden saaristolais "koirapuistosta".

 

Mäyräkoirien kanssa saaressa ollessaan voi olla varma että kun pyllynsä nostaa niin paikkansa menettää.

 

Vieraat eivät valitettavasti mahtuneet veneeseen nukkumaan joten kalliolle pystytettiin  "koirahuonella" varustettu kaksio.

 

<Lotta, Sussi, Linnea & Madde

alakuvassa Lotta & auringonlasku

29.-30.06.2011

Otin vuorokauden loman pentulaatikon äärestä ja teimme tyttäreni kanssa saaristolaiskoirien kesäretken.

Vietimme vuorokauden loman saaressa yöpyen teltassa

Soutuveneelläkin pääsee kun isompaa venettämme en osaa yksin ajaa.

Päivä oli kuuma ja illan kruunasi upea auringonlasku.

ylös

14.-19.06.2011

Linnean T-pennut ovat muuttaneet omiin koteihin. Kuvassa Tanja ja Tobbe sekä 5 Madden käenpoikaa.

Lapset & koiranpennut pitävät toisistaan. Vasta silloin kuin ihmisen"pentu" on riittävän vanha ymmärtääkseen asioita ja myös "tottelee" kerralla voi pienemmätkin lapset seurustella pentujen kanssa. Kuvassa Titan "pienin emäntä" osaa nuoresta iästään huolimatta istua paikallaan ja olla nostelematta pentuja.

ylös

11.06.2011

Meillä on pihalla uima-allas! Tosin taidan jättää sen käytön koirille.

ylös

 

Kuvien ja tekstien luvatta kopioiminen kielletty!    Bilder & annat material får ej kopieras utan tillstånd