|

















|
Osa 1. (
Päiväkirja -07 osa2)
|
 

 |
<<Linnunpoikanen
<Madde
29.-28.6.
Lähdimme
veneilemään ulkosaaristoon
Ida sai
jäädä tällä kertaa kotiin hoitelemaan pentuja.
Valitettavasti linnunpoikaset olivat vielä maissa joten koiria ei
voitu laskea irti.
Rakensimme kompostihäkeistä koirille oman ulkoilutarhan
uima-altaineen. (koko meri)
<Jonny & koirat
<Saaristolainen koirien ulkoilutarha |
Juhannus 2007

Foxi, Rut,
Maura, Madde, Tippa, Mape ja Bea. (Kuvasta puuttuu Tom Tom ja Julia)
|
Vietimme "koirarikasta" Juhannusta.
Pihalla pyörähteli parhaimmillaan: 1 iso villakoira,
1 borderterrieri, 7 mäyräkoiraa
(2 lyhytkarvaista & 5 karkkaria) Joten voi sanoa
että tontillamme oli 16 koiraa. Oli aika vaikeaa saada kaikkia
samaan kuvaan
Mökillä oli vielä kylässä yorkshiren-terrieri ja
cotton tulear.
Ida oli sisällä omassa rauhassa pentuineen. |
 |
|
 |
Vasemmalta:
Mape, Tippa,
Bea, Tom Tom,
Maura, Foxi,
Rut ja Madde |
|
 |
Rut ja juuri
trimmattu Maura |
21.06.2007
Ida synnytti 4 poikaa ja kaksi tytiä. Kaikki sujui hyvin,
Tällä kertaa pennut eivät syntyneet sänkyymme vaan aivan uuteen
pentulaatikkoon.
Ensin tuli isoin uros, hetken päästä narttu ja toinen
uros. Puolen tunnin tauon jälkeen kaksi pojua lisää ja luulin että siinä
oli kaikki. Ida kävi ulkona sekä pesulla. Vaihdoimme aluset ja sitten
sieltä putkahti vielä toinen tyttö. Ida hoiteli itse kaiken. avasi
sikiökalvot, katkaisi napanuorat ja nuoli pennut puhtaaksi. Kaikki pennut
alkoivat myös välittömästi imeä.
|
 |
Syntymä painot |
| narttu |
249g |
| narttu |
233g |
| uros |
320g |
| uros |
282g |
| uros |
233g |
| uros |
250g |
14.06.2007
Hupsis kun on aika vierähtänyt nopeasti. Tässä kuukauden tapahtumia ja
kuvia.
|
 |
|
yllä: Raskaana oleva Ida, "Rut", Julia ja Madde
Tuore ylioppilas Jenni ja Madde>>
Idan vatsa vain kasvaa ja
vauhti on hidastunut. Raskaana olevilla naisilla on kuulemma
mielitekoja. Niin Idallakin, silakat. Juhannuksena pitäisi olla
pentuja talossa.
Julia on käynyt
päivähoidossa telmimässä Madden kanssa. Kuumuus ei näytä haittaavan
menoa yhtään.
Madde se kasvaa ja
riepottaa niin Rutia sekä Idaa mutta on todennut että villakoiran
hännän on syytä antaa olla rauhassa.
Ylioppilasjuhlissa Madde
telmi Suomen pystykorvapennun Pimun kanssa.
Madde melkein 4 kk>>
alla: Madde ja Pimu |

 |
|
 |
 |
|
8.5.2007
Olimme iltakahvilla
pellon laidalla valokuvaamassa kauriita. Kauriit ovat nyt
laikkullisia vaihtaessaan talviturkkin kesäasuun. Vasat eivät ole
vielä syntyneet joten emät ovat pulleita.
Madde oli mukana
tutustumassa tulevan syksyn "työsarkaan". |
 |
  |
|
 |
Maddea hajut kiinnostivat
kovasti ja kau-riin kakka maistui namilta. Kauriin haukku-ääni
ihmetytti. Kauris toisinaan paetessaan päästelee koiran haukuntaa
muistuttavaa ääntä. Varsinkin jos on epävarma mitä pa-kernee.
Pikkupukit mittailivat kuka kukin on. Valitettavasti kuva on
epäselvä, olivat kaukana |
  |
5.-6.5.2007
Julia
näytteilyissä viikonloppuna. Lauantaina JUN 1, JUK 2, sunnuntaina JUN 2.
Pitäisi saada lisää painoa ja varmuutta esiintymiseen.
|
21.-23.4.2007 Astutus- & jälkikoematka Ruotsiin |
|

Bea opiskelee

Ida ja Bea aamulenkillä |
Perjantaina aloimme suunnistaa kohti Jönköpingiä.
Riitta lähti mantereelta mukaan astutusavuksi. Samalla reissulla oli
tarkoitus mennä "kummilapseni" Bean kanssa jälkikokeisiin. Bea
on Riitan ja Sepon lyhytkarvainen mäyräkoira.
Laivalla Bea luki suomalaista kirjallisuutta nimeltä
Juoppohullun päiväkirja.
Saavuimme myöhään illalla majapaikkaamme. Olin
bongannut mökin netistä ja halvalla kuin "Wilen" kun piti saada,
niin majapaikka oli myös sen tasoinen. Mökki oli kyllä iso ja
tilava, kahdessa kerroksessa. Valitettavasti alakertaa oli ollut
asuttu koko talven. "Perhe" oli jättänyt jälkeensä pienen pieniä
ruskeita pipanoita, myös pöydille. Suihkua ei myöskään ollut
lainkaan. Maisemat kyllä olivat mahtavat. Bea kun herätti meidät
aamukuudelta, niin ehdimme käpytellä kunnon aamulenkin.
Onneksi oli oma kahvinkeitin mukana niin tiesimme
että pannussa on vain kahvinpuruja eikä muita mustia pipanoita.
Kahvit keitettyämme lähdimme tapaamaan Figaroa ja etsimään uutta
yösijaa.
Figaro perheineen odotti meitä aamiainen valmiiksi
katettuna. Ystävällisiä kaikki, isäntäväki Harald & Kristina ja
sulhanen Figaro. (koiraahan me ensi-sijaisesti katsastimme)
Sovimme että Bean jälkikokeiden jälkeen testaisim-me
jos "rakkaus" Idan ja Figaron välillä syttyisi. |
|
Bean suoritettua jälkikokeen (sai ykkösen), opasti
Harald meidät uuteen majapaik-kaan. Onneksi siellä ei näkynyt
edellisten asukkaiden jälkiä. Peseydyimme ja toivoim-me ettei tulisi
mitään rottakuumetta edellisen yön seurauksena.
Ida ja Figaro päästettiin yhteen ja leikki alkoi.
Figaro puhdisti huolella Idan korvat ja Ida siirteli häntää sivuun
mutta ei halunnut sen enempää. Antoi siis ymmärtää antavansa muttei
ymmärtänyt antaa. Päätimme yrittää sunnuntaina uudestaan.

Ida ja Bea uimarannalla |
|
Kristina ja Harald kutsuivat meidät illaksi syömään
hirvipataa. Ihastelimme ennen päivällistä Vätterin rantoja.
Keskusteltuamme mukavia ja syötyämme itsemme ähky-puhku täyteen
suunnistimme yöpaikkaan.
Nukuimme parisängyssä, kaikki neljä. Riitta, minä ja
koirat. Yörauhan säilyttämiseksi se on paras ratkaisu. Bea kun ei
osaa päättää nukkuisiko minun vai Riitan vieressä ja jos nukuimme
eri sängyissä, hyppii Bea sängystä toiseen. Mitähän ne mökin
vuokraajat ajattelevat kun kyselen majapaikkaa. "Onhan teillä sitten
parisänky tai sängyt saa ainakin vierekkäin? Jaa aviopariko? Ei
meidän miehet jää kotiin mutta haluamme samaan sänkyyn ja koira kans!!!"
Sunnuntai-aamulla tuli Figaro uudestaan kyläilemään.
Nyt onnistui ja koirat olivat kiinni 65 minuuttia!!! Onneksi olimme
sisällä emmekä ulkona vesisateessa. Maanantaina koitettaisiin vielä
uudestaan.
Tihkusateessa ei huvittanut tehdä pitkiä lenkkejä ja
alkoi pitkästyttämään tämä turistina olo. Mökissä ei ollut telkkaria
tai radiota. Saunaa ei ollut.. Mitäs tehtäisiin? Olin ottanut
tietsikan mukaan ja siitähän pitäisi joku peli löytyä. Elämäni
ensimmäistä kertaa pelasin flipperiä tietsikalla. Ekan erän voitin
minä mutta itku pitkästä ilosta. Riitta hakkasi jatkossa flipperiä
paremmin. Kone jakeli bonuspisteitä vaikka kuinka. Riitta siirtyi
tasolta toisella, pisteitä sateli ja siinä samassa paloi
grillimakkarat. Innoissani en malttanut mennä pihalle niitä
kääntelemään. |
|
No
paketin päällähän luki hiillosmakkara ja hiillosmakkaroita me myös
saatiin.

Kunnolla grillattu makkara |
 |
|
Maanantai-aamuna pakkasimme tavarat ja odottelimme
Figaroa kyläilemään. Figaro tuli turhaan. Iidalla ei rakkaus enää
kukoistanutkaan. Hyvästelimme isäntäperheen ja ajoimme suoraa
soittoa kohti Grisslehamnin satamaa. Pääsimme illaksi Ahvenanmaalle
ja saunaan!
Bea ja Riitta joutuivat nyt omaan sänkyyn.
Pitäisiköhän hankkia kolmenhengen sänky? Sitten sinne mahtuisi minä
& mieheni & omat koirat ja kaikki vieraat. |
|
 |
13.4. 2007
Emme ole taikauskoisia ja haimme uuden per-heenjäsenen Madden,
perjantaina vaikka se olikin kuun 13 päivä.
Matka sujui autossa sekä laivalla mainiosti, matkaseurana oli "Rut".
Kotiin tultuamme tutustuttiin muihin koiriin.
Alla Ida & Madde, Tom & Madde
 |
|
 |
|
 |
 |
|
 |
1.4.2007
Kesä on todella tulossa.
Meillä näkee sen parhaiten kuopista joita ilmestyy piha täyteen.
Viikossa 22 uutta kaivantoa. "Työmiehiä" on ollut 4 kpl.
Jäät ovat myös lähteneet
merestä ja koirat pääsivät saareen juoksentelemaan. Rut oli
ensimmäisenä tauko uinnilla kaivuu töiden välissä |
|
 |
|
24.3.2007
Julia osallistui Tampereen kansainväliseen koiranäyttelyyn. Näyttelyssä
oli kaiken kaikkiaan 54 karkeakarvaista mäyräkoiraa. Tuomarina oli Paul
Santon. Julia sai junioriluokasta arvosanan erittäin hyvä ja voitti
luokkansa. 32 nartusta ainoastaan 5 kpl sai arvosannan erinomainen.
Samalla reissulla kävimme Kokemäellä. Julia sai peuhata yhden
borderterrierin ja kolmen muun mäyräkoiran kanssa. Tomppa oli seuralaisena
mukana ja borderterrierin mielestä Tompan parrassa oli kiva killua.
|
 |
11.03.2007 Kuvia kasvateilta:
|
"Maura" ja "Topi", puolisisarukset, tapasivat toisensa Imatran
ryhmänäyttelyssä.
Maura JUN EH, JUK 2,
Topi KÄY EH , KÄK1
|

Maura ja
Topi |
|

Maura
pöydällä |
|

Supeja kannon alla(Jonny, Riitta ja Seppo)

Seppo tarkastelee luolan tapahtumia

Rut & Seppo Saari & luolan supit |

yllä: päivän saalis ( Seppo, Rut, Bertil ja supit)
25.02.2007
Teimme tänään luolakierroksen. Luolakoirana toimi
"Rut" ja saalis 4 supikoiraa.
Kolme ensimmäistä luolaa olivat tyhjiä.
Yksi a-sumaton ja kahdesta olivat supit
lähteneet liik-keelle. Jälkiä seuraamalla löysi Rut supiparin
pienestä kolosta
kannon alta. Sinne oli turha koiraa laittaa joten Rut sai tyytyä
katselemaan vierestä metsästäjien touhuja.
Neljäs
luola oli asuttu ja siellä oltiin myös koto-na. Rutin mentyä
sisällä alkoi kuulua meteliä.
Rut alkoi supien pihalle
painostuksen ja saimme saaliiksi vielä toiset kaksi.
Valitettavasti tämä luola ei ollut kelvollinen LUME
(luolametsästys-koe) kokeen suorittamiseen, joten koetta ei ollut
vaikka olisi ollut tuomarikin paikalla.
|
18.02.2007
Idalla odotellaan juoksun alkamista ja pentueen isäksi päädyin
S KVA-A & S JVA & S MVA Sönnerskogens
Figaroon. Lisää Figarosta voi lukea hänen sivuiltaan.
Figaro on nuori koira jolla on mahtava sukutaulu ja tulokset mutta ei
vielä jälkeläisiä.
Sukutaulussa kolmessa polvessa (14 koiraa) on kaikkiaan 11
ajovaliota, joista 2 on pohjois-maisia ajovalioita. 11 muotovaliota,
joista 3 kansainvälisiä muotovaliota. Sukutaulusta löytyy myös
pohjoismainen luolavalio ja 2 jälkivaliota. Alla Figaron kuva

03.01.2007
Julia ja Ida oli kuutamolla jänisjahdissa. Saalista ei saatu mutta haukkua
kuunneltiin. Julia on nyt 7 kuukautta ja ajeli pari 25 minuutin pätkää.
Toivottavasti saisimme uutta lunta ja Julian isäntä ehtisi mukaan
jäljestämään jänöä sekä kuuntelemaan haukkua.
Meille on ilmestynyt "uusi" vanha sohva jossa kaikki mäykyt lepäilivät.
Kuvassa äiti Rut, nuorin pentu Julia ja vanhempi "pentu" Ida

1.1.2007
Vietimme uutta vuotta laivalla.
 |